Moottoriurheilun 80-vuotisjuhlakilpailu viikonloppuna Hyvinkäällä

Vuonna 1938 perustettu Hyvinkään moottorikerho on ehtinyt isännöimään suuren määrän arvokisoja, pelkästään maailmanmestaruussarjan kilpailuja 24 kappaletta ja SM-sarjan kilpailuja paljon enemmän. Tulevana viikonloppuna 26.-27. toukokuuta on taas SM-Motocrossin vuoro, kun koko maan elitti kokoontuu Hyvinkäälle aloittamaan kiven kovan taiston pääsarjojen herruudesta.

Hyvämaineisen moottoriseuran puheenjohtaja Juha Henriksson on erittäin ylpeä kerhon saavutuksista sekä tulevasta juhlakilpailusta. Hän odottaa hienoa kilpailuviikonloppua vauhtipuistossa:

” Kerhomme puheenjohtajana voin vain nyt hymyillä. Olemme saaneet yhdessä paljon aikaan. Tietenkään mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Ilman osaavia ja aktiivisia kerholaisiamme emme olisi pystyneet luomaan tällaistä jatkuvaa perinnettä. Haluan kiittää jokaista toimijaa vuosien varrella sekä Hyvinkään kaupunkia ja samalla toivottaa kaikki tervetulleiksi nauttimaan hienosta ja aurinkoisesta SM-kilpailuviikonlopusta.”

SM-Motocross sarjan promoottori Marko Panulalla on takana pitkä yhteistyö seuran kanssa:

” Ensimmäiseksi haluan onnitella kerhoa hienoista vuosista. Olen myös saanut olla mukana monessa tapahtumassa vauhtipuistossa ja olen aina tuntenut olevani kuin kotona. Kiivasen Tapiolle haluan antaa kiitokset pitkästä urasta nyt väistyvänä kilpailunjohtajana, ehdimme niin MM- kuin SM-motocrosskilpailuihin ja aina homma toimi.”

Jalkapallosta tunnettu tähti ja motocrosstiimin omistaja Sami Hyypiä aloittaa ensimmäisen Suomen Cup -kautensa lauantaina luokassa MXV45 (45-vuotiaat):

”Olen nyt pystynyt harjoittelemaan säännöllisesti ja huommannut kehittyneeni, joten halusin aloittaa myös kilpailemisen, en hampaat irvessä, mutta reilulla ja rennolla veteraaniasenteella. Suomen Cup -sarjan radat ovat mielenkiintoisia. Haluan ajaa koko sarjan, koska siihen on hyvä mahdollisuus ja pystyn samalla sunnuntain SM-päivän aikana osallistumaan tiiviimmin oman tiimimme toimintaan ja auttamaan kuskejamme urheilijoina enemmän.”

Panulan mukaan alkavasta SM-motocrosskaudesta on tulossa todella jännittävä:

”Viikonloppuna alkava kotimaan pääsarja tulee varmasti tarjoamaan paljon. Meillä on kauden avauksessa yhteensä 235 kuljettajaa ja pääsemme aloittamaan kauden tupla-SM –viikonlopulla. Lauantaina SM-pisteistä kamppailevat MXSV, eli sivuvaunut, ja Suomen Cup -pisteistä alle 18-vuotiaiden MXJ-luokka sekä veteraaniluokat MXV35, MXV45 ja MXV55. Nuorten luokassa tapahtumaa riittää aina ja kilpailuerät ovat todella tiukkoja. 35-vuotiaiden veteraaniluokassa MXV35 mennään myös aina kovaa, kun starttipuomi kaaatuu. 45- ja 55-vuotiaiden veteraaniluokat MXV45 ja MXV55 täydentävät hienon kisapäivän. Lauantaina nähdään myös mönkijöiden, eli MXATV:n lasten näytösajo.

Sunnuntaina on vuorossa SM-Motocross kauden avaus, josta ei tule puuttumaan jännitystä. Jokaisessa kolmessa SM-luokassa, MXC/A, MX2 ja pääluokka MX1, on luvassa kovaa taistelua kilpailun voitosta ja sarjajohtajan punaisesta kilvestä. Aurinkoinen Hyvinkää tarjoaa mahtavan alun SM-kaudelle.

Tervetuloa nauttimaan kotimaisesta huippumotocrossista.”

 

Lauantai 26.5.

MP Racing-Motocross

SM: MXSV, Suomen Cup MXJ, MXV35, MXV45, MXV55

Sunnuntai 27.5

SM: MX1, MX2, MXC/A

Hyvinkään moottoriurheilukeskus, Hikiäntie 1508, Hyvinkää.

Liput:

Lauantai 10 €

Sunnuntai 15 €

Koko Vkl/hlö 20 €

Alle 15-v ilmaiseksi vanhemman seurassa.

Kilpailu alkaa kello 12.

SML Motonet SM-Motocross sarjan yhteistyökumppanit 2018.

Motonet, Ford, Autokeskus, KTM, Husqvarna, Honda, Arai, Yoko, Motul, Bahco, Betola

Transitar, Pirelli Dunlop, EVS, Alpinestars, Oakley, Blå Band, VHJ-Service, Pirkan Pinnoitus

SVH, Loukko.com, Huikuri Productions, Mainostoimisto Värikäs, Raffi Graphix, MJP-Events, JPV Racing RaceCoCal