Matikainen ja Tiainen tasoittivat SM-kamppailuja

Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen ja Siilinjärven Vesan Santtu Tiainen kiristivät luokkiensa Suomen mestaruustaistoa, kun motocrossin SM-sarjojen toiseksi viimeiset osakilpailut ajettiin Alavudella lauantaina. Alle 15-vuotiaiden SM-osakilpailussa vahvin oli Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen.

Tuhatpäinen yleisö pääsi nautiskelemaan upeasta kilvanajosta Motonet SM-Motocross-sarjan neljännessä osakilpailussa Alavudella. Jo legendaarisessa maineessa oleva hiekkarata keräsi runsaasti kehuja kuljettajilta, vaikka imi heistä viimeisetkin hikipisarat. Rata oli erinomaisessa kunnossa, ja päivän pilvipoutainen keli muutaman ajoittaisen vesipisaran kera vain paransi ajo-olosuhteita.

Aikuisten MX1- ja MX2-luokassa oli teoreettiset mahdollisuudet kukittaa jo Suomen mestareita, mutta kummankin sarjan kakkospaikoilla olleet kuljettajat vastasivatkin huutoon kiristämällä sarjatilannetta ennen ensi viikonlopun SM-päätöstä.

Juuso Matikainen kavensi osakilpailuvoitollaan Tampereen Motocrossin Jere Haaviston MX2-luokan sarjajohtoa kymmenellä pisteellä. Takamatkaa on edelleen 20 pistettä, mutta päätösosakilpailussa on jaossa vielä maksimissaan 50 pistettä.

Santtu Tiainen palasi puolestaan vaisumman edellisen osakilpailun jälkeen palkintokorokesijalle MX1-luokassa ajamalla toiseksi. Samalla hän kutisti Helsingin Moottorikerhon Toni Erikssonin sarjajohdon seitsemään pisteeseen.

MX1-luokan päivän pirtein meno oli kuitenkin osakilpailuvoiton napanneella Orimattilan Moottorikerhon Niko Koskelalla, joka palasi kilpauransa lopettamisen jälkeen täksi kaudeksi SM-sarjaan.

Alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokassa voiton ottanut Kimi Koskinen alkukaudella sivussa yhdestä osakilpailusta. Päivän kakkoseksi sijoittunut Hyvinkään Moottorikerhon Sampo Rainio kasvatti puolestaan etumatkaansa sarjassa jo tuntuvan mittaiseksi.

Tiainen roikkuu mestaruuspytyn kannassa

Eriksson keräsi Alavudella MX1-luokan kolmanneksi suurimman pistepotin, vain viisi pistettä toiseksi sijoittunutta Tiaista vähemmän. Eriksson säilytti näin SM-sarjajohtonsa, mutta usean offroad-lajin moninkertainen Suomen mestari joutuu lähtemään tosissaan kauden päätökseen.

Vakavan nilkkavamman jäljiltä täksi kaudeksi SM-sarjaan palannut Tiainen haluaa puolestaan tosissaan uransa toisen Suomen mestaruuden.

- Laitan kaiken peliin Imatralla ja taistelen tittelistä viimeisen erän ruutulipulle saakka. Muu tässä ei auta, Tiainen painotti.

Koskela oli syystä onnellinen mies, sillä kauden ehdottomasti paras ajo osui Alavuden fyysisesti raskaalle radalle. Koskela voitti avauserän ja oli toisessa kakkonen.

- Ensimmäinen erä kulki hallussani puoleenväliin, mutta sitten alkoi painaa. Muut saivat minut kiinni, mutta sain silti otettua voiton. Toisessa erässä en pystynyt vastaamaan Tiaiselle, mutta kakkossija ja osakisavoitto maistuvat, Koskela sanaili.

Koskela on SM-sarjassa seitsemäntenä, mutta vain 15 pistettä kolmospaikan Rauman Seudun Moottorikerhon Joni Roosista, joten SM-pronssikamppailussa on ainekset huimaan loppuhuipennukseen.

Matikainen tarttui tilaisuuteensa

MX2-luokan kauden nopein mies, Haavisto, vetäisi avauserässä todella isosti nurin, mutta hän onnistui kokoamaan itsensä ja ajamaan maaliin yhdeksäntenä. Samalla Matikainen käytti parhaan mahdollisen tilaisuuden Haaviston piste-etumatkan kaventamiseen voittamalla erän.

Haavisto kokosi itsensä toiseen erään viemällä sen ja voittamalla kuudennen kerran kauden kahdeksasta erästä. Matikainen ajoi toiseksi varmistaen yhteistulosten voiton. Jämsän Seudun Moottorikerhon Roni Kytönen oli päivän toinen ennen Haavistoa.

- Olen todella tyytyväinen ajooni ja päivän tulokseeni. Imatralla täytyy jatkaa samaa polkua, ja katsoa, minkä värinen mitali kaudesta lopulta tulee, Matikainen pohti.

MX2-luokassa saatiin myös harmillinen uutinen, kun Haaviston ja Matikaisen kanssa Suomen-edustusmiehistöön MM-maajoukkuekilpailuun syys-lokakuun vaihteeseen Iso-Britanniaan valittu Kim Savaste kaatui ja tiettävästi katkaisi solisluunsa. Savaste oli avauserän kakkonen, mutta tässä vaiheessa vamman todellisesta laadusta ja toipumisajasta ei ole tietoa.

Koskinen nousi sarjakolmoseksi

Rainio voitti MXC/A-luokan avauserän, mikä ounasteli hyvää kakkoserää. Hän kuitenkin kaatui alussa jääden joukon hännille. Rainio nousi vielä kolmanneksi, mutta jäi yhteistuloksissa toiseksi.

Päivän korkeimmat pisteet nappasi Koskinen, joka nousi sarjassa kolmanneksi.

- Ajoin tänään tasaisen varmasti, mikä toi erinomaisen lopputuloksen. Olen erittäin tyytyväinen, Koskinen iloitsi.

Alavudella kolmanneksi ajoi TamMC:n Kasper Kangasniemi, joka on SM-sarjassa tiukasti kiinni hopeamitalissa.

Aaltoselle jälleen uusi titteli

Alavudella ajettiin lauantaina alle 18-vuotiaiden ja eri veteraaniluokkien Suomen Cup -sarjojen toiseksi viimeiset osakilpailut.

Yhtä titteliä päästiin juhlimaan 45-vuotiaiden MXV45-luokassa, kun Turun Moottorikerhon (TMK) Miska Aaltonen voitti aiempien osakilpailujen tapaan kummatkin erät.

Aaltoselle mestaruudet ovat tuttuja, sillä entinen ammattilainen on jo aiemmin voittanut 35- ja 40-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupit kertaalleen sekä yhteensä yli kymmenen henkilökohtaista ja kerhojoukkueiden Suomen mestaruutta.

- Totta kai yksi mestaruus muiden jatkoksi maistuu makealta. Titteli on tärkeä, ja sen tavoittelu motivoi minua lähtemään tähän kauteen sekä treenaamaan, Aaltonen muistutti.

- Olen tykännyt ajamisesta todella paljon tänä vuonna. Ainostaan ”kroppa” jarruttaa ajointoa, koska palautuminen harjoituksista kestää sen verran kauan. Haluaisin ajaa enemmän kuin pystyn. Mutta todellakin, on ollut mahtavaa taas ajaa.

Kokkolan Moottorikerhon Miikka Kalliokoski oli Alavudella toinen ja Kangasalan Moottorikerhon (KaMoKe) Matti Sipilä kolmas. Heinolan Moottorikerhon Jari Nurminen on sarjassa toisena ennen SiMK:n Jouni Suikkia.

35-vuotiaiden MXV35-luokassa jatkui tuttu meno, kun Karkkilan Moottorikerhon (KarkMK) Niko Kalatie voitti jo neljännen osakilpailunsa putkeen. Kalatieltä jäi kauden avausosakilpailu väliin, mutta sen jälkeen hän on noussut kahdeksan erävoiton siivittämän sarjan kolmospaikalle.

MXV35-luokkaa johtaa lauantaina toiseksi ajanut Sipoon Moottorikerhon Alexander Wiik kahdeksan pisteen erolla Turun Seudun Moottoriurheilijoiden (TSMU) Jarno Mattilaan, joka oli Alavudella kolmas. Kalatie on yhdeksän pistettä Mattilasta.

Veteraaniluokissa usein juhlinut TamMC:n Kari Rantanen ei vielä varmistanut 55-vuotiaiden mestaruutta, vaan hänen koko kauden kestänyt voittoputkensa päättyi toisen erän nelossijaan. Rantanen oli päivän yhteistulosten kolmas.

Voiton otti TMK:n Jari Lehto ennen Mikkelin Moottorikerhon Antti Paasosta. Paasonen on sarjassa toisena ja Lehto kolmantena.

Alle 18-vuotiaiden MXJ-luokan osakilpailun voitti Kouvolan MC:n Joonas Näppi, joka nousi yksin Suomen Cupin kärkeen. Seuratoveri Mauno Nieminen oli Alavudella toinen ja on sarjan kakkospaikalla vain kuuden pisteen päässä Näpistä.

KarkMK:n Rasmus Kumaja oli lauantain kolmas ja on sarjassa kolmantena. Näppi ja Nieminen ratkaisevat mestaruuden. Pronssi on vahvasti matkalla Kumajalle.

Lauantain kansallisen MXC/B-luokan kolmen kärjen muodostivat TMK:n Kimi Tammi, TSMU:n Kasimir Hindersson ja TMK:n Hermanni Koskinen.

Suomen Cup- ja SM-kausi päättyy ensi viikonloppuna Imatralla 2.-3. syyskuuta.

 

Tulokset

MX1-luokka, yhteistulos:

1. Niko Koskela, OriMK, Kawasaki, 47 pistettä

2. Santtu Tiainen, SiiVe, Yamaha, 45p.

3. Toni Eriksson, HMK, KTM, 40p.

4. Erki Kahro, EST, Honda, 34p.

5. Rene Rannikko, LosMK, KTM, 32p.

 

MX2-luokka, yhteistulos:

1. Juuso Matikainen, OriMK, Husqvarna, 47p.

2. Roni Kytönen, JSMK, Husqvarna, 40p.

3. Jere Haavisto, TamMC, KTM, 37p.

4. Emil Silander, EMK, KTM, 36p.

5. Toni Koskinen, Kitee-MC, KTM, 31p.

 

MXC/A-luokka, yhteistulos:

1. Kimi Koskinen, SiMK, KTM, 47p.

2. Sampo Rainio, HyMK, KTM, 45p.

3. Kasper Kangasniemi, TamMC, KTM, 42p.

4. Miika Lammi, PCMK, KTM, 36p.

5. Arttu Sihvonen, JaMoKE/UA, KTM, 32p.

 

Kaikki tulokset:

https://speedhive.mylaps.com/Events/1447903

 

SM-pistetilanteet:

https://speedhive.mylaps.com/Organizations/212400/Championships